lauantai 8. joulukuuta 2012

Puffalan nettilankakauppa auki - napsnaps!

Puffalan ihan oikea nettikauppa on auennut osoitteessa http://www.puffala.fi
Kaikki lämpimästi tervetuloa! Jotkin pikkuasiat saattavat takkuilla/puuttua, mutta pääasialliset toiminnot ovat ok. Ilmoitelkaa rohkeasti havaitsemistanne virheistä tai puutteista!

Tämä blogi jatkaa eloaan hitaasti ja epäsäännöllisesti kuten tähänkin asti. ;) Vastedes ei lankojen saatavuustietoja ja/tai hintoja kannata blogissa tuijottaa sokeasti; luottakaa kaupan tietoihin! Tuotteiden hinnat ovat hivenen nousseet; syinä yleiset materiaalien hinnankorotukset, järjestelmäkustannukset sekä vuodenvaihteessa iskevä arvonlisäveron korotus; pyrin välttämään tarvetta nostaa hintoja enää tuolloin uudelleen.

Napsuttelemisiin:

www.puffala.fi

torstai 15. marraskuuta 2012

Vielä ehtii mukaan lankaklubiin!

Puffalan tämän syksyn lankaklubien ensimmäiset paketit on tarkoitus saada postitettua ensi viikon alkupäivinä. Niinpä vielä on hiukan aikaa ilmoittautua mukaan odottamaan iteljoonin piipahteluja. Sekä sukkalanka- että ihkulankaklubiin pääsee vielä mukaan, mutta pidä kiirettä! Maanantaina on jo myöhäistä! Lisätietoja pari postausta aiemmin.

Ja vaikka jo herra-ties-kuinka-monta-vuotta-sitten lupailin Puffalassa siirryttävän oikean nettikaupan toimintoihin, olette saaneet odottaa turhaan. Mutta nyt se on oikeasti tapahtumassa! (Tässä kohdassa allekirjoittanut Puffa pomppii tuolillaan intoa täynnä kuin ilmapallo.) Koska kaikesta huolimatta sittenkin hallitsen paremmin lankojen värjäämisen kuin nettisivustojen laadinnan, siirsin työn ammattilaisille ja nyt tavoitteena on saada nettikauppa auki joulukuun alkuun mennessä!!! Seurailkaa tätä blogia, tämä jatkaa toimintaansa harvakseltaan toimivana informaatiokanavana.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Älä syytä pimeyttä

Taitaa olla vuoden pimeimmät päivät käsillä: valoa ei juurikaan näy, on vain pari hämärää vastakkain. Ulosmennessään ei toki kenenkään kannata olla hämärä, saati sitten täysin pimeä. Heijastin välähtelee ja saattaa jopa pelastaa henkesikin!

Puffala on nyt saanut ensimmäisenä Suomessa norjalaisen SeeMe-yrityksen heijastimien jälleenmyyntiluvan ja hyllyille on valikoitu muutamia neule/käsityöhenkisiä sekä prinsessa-aiheinen (kuinkas muuten!) heijastimia. Kaikki hinnat sisältävät postikulut!

Riippuheijastin Lammas. Hinta 6e/kpl.


Jousiheijastin Selbu-punainen, Selbu-musta sekä Prinsessa. Koko 34cm x 3cm. Hinta 10e/kpl.


Jousiheijastin Hardanger. Iso koko 44cm x 4,5cm. Hinta 15e/kpl.


Lisäksi muistutus tämän syksyn klubeista: Sukkalankaklubi sekä Ihkulankaklubi, joihin voi vielä ilmoittautua 15. päivään asti. Tällä kertaa jokainen halukas pääsee mukaan!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Nynne tulee!!!

Pitkään odotetut:
PUFFALAN LANKAKLUBIT SYKSYLLÄ 2012!

*Sukkalankaklubi*
*Ihkulankaklubi*

Kolmessa erässä saapuvat klubipaketit sisältävät Puffalan käsinvärjättyjä lankoja yhteensä 4 x 100g.

Sukkalankaklubin langat ovat nimensä mukaisesti erilaisia sukkalankoja, Ihkulankaklubissa langat ovat huivi-, yleis- ja pehmolankoja sieltä ihanimmasta päästä!

Klubilangat ovat joka kerta juuri klubia varten värjättyjä, eikä kyseistä erää tule myyntiin mihinkään muualle.
Klubin kautta pääset tutustumaan myös uusiin materiaaleihin, lankatyyppeihin jne ensimmäisenä ennen tuotteiden tuloa julkiseen myyntiin! Lisäksi klubipaketteihin saattaa lankasisällön lisäksi livahtaa muutakin neulojan iloksi...

Sukkalankaklubin kokonaishinta on 60e per jäsenyys ja se sisältää kaiken, myös alv:t ja postituskulut.
Ihkulankaklubin vastaava hinta on 85e per jäsenyys.
Maksu on suoritettava ennakkomaksuna, ennen ensimmäisen paketin saapumista.

Klubipaketit postitetaan marras-, joulukuussa 2012 sekä tammikuussa 2013, noin 20. päivän tienoilla.

Klubijäsenyyden voi ostaa joko itselle taikka lahjaksi jollekulle toiselle.

Lisätietoja ja jäsenyyksien tilaukset sähköpostilla:

tiistai 1. toukokuuta 2012

Asioita, joista ei yleensä puhuta

Hyvää Vapunpäivää!
Kevättuulen tuivertaessa paljastuu salaisia ja hiukan hyshys-asioita julkisuuteen... :)

Salarakas, Sukka-Puffaa;75% villa, 25% polyamidi, 100g/400m, hinta 13e/vyyhti. Voimakkaat, kylmät pinkki ja lila, 1:1-värjäys. Saatavana 3 vyyhtiä.


Edustusrouva, Sukka-Puffaa, hinta 13e/vyyhti. Edellistä lämpimämpi pinkki ja vaaleampi lila, 2:1-värjäys (pinkkiä siis enemmän). Saatavana 3 vyyhtiä.


Sinkkutyttö, Sukka-Puffaa, 75% villa, 25% polyamidi, 100g/420m, hinta 13e/vyyhti. Lämpimään pinkkiin taittuva suht kirkas punainen, semisolid-värjäys. Saatavana 4 vyyhtiä.

Kaukokaipuu, Huivi-Puffaa, 20% kashmir+ 80% merino, 100g/725m, hinta 19e/vyyhti. Sinisiä harmaaseen taittuvia sävyjä voimakkain eroin, semisolid-värjäys. Saatavana 1 vyyhti.

Piilofani, Huivi-Puffaa, 20% kashmir+ 80% merino, 100g/725m, hinta 19e/vyyhti. Siniturkoosia, kevyin sävynvaihteluin, semisolid-värjäys. Saatavana 5 vyyhtiä.

Edellisen postauksen korviksia on vielä muutamia pareja jäljellä: pinkkiä, sinistä ja keltaista. Vihreitä muistitikkuja on erittäin vaikea saada, mutta elän toivossa niitäkin vielä tulevan. Sen sijaan nyt tupsahti yksi musta pari, jossa on tuplasti muistikapasiteettiä eli 8+8GB! Hinta tälle parille (925-sterling-hopeisin koukuin) 32e. Nopein tilaaja ehtii saamaan!

torstai 19. huhtikuuta 2012

Pientä, kivaa, nättiä ja hauskaa

Uusi erä muistitikkukorviksia on valmiina! Väreinä saatavilla keltainen, oranssi, pinkki, vihreä sekä sininen. Kutakin väriä pieni, mutta rajoitettu erä! Nyt uutuutena myös kaulakoruversio: muistitikku riipuksena vahatussa nyörissä, jonka pituutta voi säädellä. Kaulakorua suosittelen käyttämään vaatteen päällä, ei ihoa vasten, sillä en voi taata, että usb-liittimen metalliosat kestävät ihossa kiinni makaamista. Muistitikut siis 4GB:n oikeita, toimivia, USB-porttiin sopivia muistitikkuja, joilla on Verbatimin takaama 2v takuu.
Korvisten koukut ja kaulakorujen ripustimet ovat 925-sterlinghopeaa, joten ne soveltuvat herkemmillekin käyttäjille. Arvokkaammista osista johtuen hinnat ovat nyt korviksille 25e/pari ja kaulakoruille 15e/kpl.

Kun netissä surffaa, löytää kaikenlaista mielenkiintoista. Ja siitä ne ajatukset lähtevät. :) Ilonpilkahduksena arkiseen työskentelyyn myös hassunhauskoja muistitikkuja avaimenperinä, saatavilla possuja, pupuja ja hiiriä. Hinta 15e/kpl. Lisätietoina mainittakoon, että myös näissä muistitikuissa on 4GB tilaa.

Neulojalle apuvälineiksi lisää silmukkamerkkejä; setissä 5 vaijerillista, isommallekin puikolle sopivaa silmukkamerkkiä sekä papukaijalukollinen kerrosmerkki. Hinta 6e/setti.

Lankaa, lankaa, lisää lankaa.
Pehmo-Puffaa 30% kashmiria, 70% merinoa, vyyhti 100g/300m, 19e, nyt hyllytetty:
Jane, saatavilla 4 vyyhtiä.


Tikkari, saatavilla 5 vyyhtiä.


Austen, saatavilla 3 vyyhtiä. MYYTY.


Savanni, saatavilla 3 vyyhtiä.


Hyllyyn loikki myös Pupu-Puffaa, 40% angora+ 40% merino+ 20% nylon, 100g/450m, hinta 19e/vyyhti.

Valopupu, saatavilla 3 vyyhtiä. MYYTY.


Pisarapupu, saatavilla 4 vyyhtiä.


Safaripupu, saatavilla 2 vyyhtiä.





Kevääntulo ja kasvien kasvukauden alku vievät ajatukset jo kasvivärjäykseen. Siinä, niinkuin monessa monessa muussakin tilanteessa on oltava pilkuntarkkoja punnituksia. Puffalasta on saatavilla nyt myös äärettömän näppäriä pikkuvaakoja, joiden punnitustarkkuus on 0,1g ja maksimipunnituskyky 1kg/2kg. Siis varsinaisia pikkujättiläisiä! (Kuvassa esiintyvä 2e kolikko antanee käsityksen vaakojen koosta!)
1kg vaakojen hinta on 18e ja 2kg vaakojen hinta 22e.







lauantai 7. huhtikuuta 2012

Lankalauantai

Puffalan hyllyssä juuri tällä hetkellä:

Luomu-Puffaa; DK-vahvuista 100%-luomumerinovillaa.
Vyyhdissä 100g/225m ja vyyhdin hinta 17e.

Sitruunapuu, saatavana 1 vyyhti.

Korianteri, saatavana 6 vyyhtiä.

Okra, saatavana 5 vyyhtiä.

Reilu, saatavana 6 vyyhtiä.

Pomelo, saatavana 6 vyyhtiä.

Rautu, saatavana 5 vyyhtiä.

Sanaton, saatavana 5 vyyhtiä.

Lillian,  saatavana 5 vyyhtiä.

Kenguru, saatavana 6 vyyhtiä.

Moreeni, saatavana 5 vyyhtiä.

Huvila, saatavana 4 vyyhtiä.

Monrepos, saatavana 6 vyyhtiä.

Pyynikki, saatavana 6 vyyhtiä.

Korpikuusi, saatavana 4 vyyhtiä. (HUOM. Luonnossa pääväri puhtaampi, tummanvihreä!)

Pyhäjärvi, saatavana 6 vyyhtiä.

Päijänne, saatavana 4 vyyhtiä.

Vanajavesi, saatavana 5 vyyhtiä.

Okariina, saatavana 5 vyyhtiä. MYYTY.

Hiironen, saatavana 3 vyyhtiä. MYYTY.


Keltaiset vertailussa keskenään, vasemmalla Korianteri, oikealla Sitruunapuu.

Pinkit, vasemmalla Lillian, oikealla Sanaton.

Oranssit/punertavat, vasemmalta Rautu, Pomelo, Reilu, Okra.

Vihreät, vasemmalta Korpikuusi, Pyynikki, Monrepos.

Ruskeat/lila, vasemmalta Huvila, Moreeni, Kenguru.

Siniset, vasemmalla Päijänne, oikealla Pyhäjärvi.

Vaaleansinertävät/harmaa, vasemmalta Vanajavesi, Okariina, Hiironen.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kevättä rinnassa

Puffalassa on podettu kaamoskoomaa, mutta kalenterinsivun käännyttyä huhtikuuksi, alkavat voimatkin vähitellen palautua. Siispä hyllytetään nyt varovasti alkuun jotain pientä kivaa ja tarpeellista.

UUTUUS nörteille, neulojille, nörttineulojille, ihan kenelle vaan! Muistitikku-korvikset. Kummassakin korviksessa oikea 4GB muistikortti, joka hämmästyttävästä pikkukoostaan huolimatta sopii tavallisiin USB-.portteihin. Hinta 20e. Saatavilla/tilattavissa tumma pinkki, keltainen sekä siniturkoosi. Tulossa lähiaikoina myös hempeä vihreä sekä oranssi.

SILMUKKAMERKKISETIT. Jokaisessa setissä 5 silmukkamerkkiä reilulla lenkillä (mahtuu isommallekin puikolle) sekä yksi kerroslaskuri. Hinta 6e /setti, hinta sisältää postikulut.

HelloKitty1. Vaaleanpuna-valkoiset merkit muovihelmiä ja -nappeja.  Tämä erä varattu, mutta lisää tulee. Tee tilaus, jos haluat nopeasti!
HelloKitty2. Keltaiset merkit muovihelmiä ja -nappeja.

Ylärivi vasemmalta:
Setti1. Sinisävyiset, lasihelmiä.
Setti2. Siniturkoosit, lasihelmiä.
Setti3. Roosan kirjavat, lasihelmiä
Alarivi vasemmalta:
Setti4. Vihreänsävyiset, simpukankuorihelmiä.
Setti5. Ruskehtavanoranssit, simpukankuorihelmiä
SÄHKÖPOSTIOSOITE ON MUUTTUNUT! Uusi on: puffaposti@gmail.com
Toki vanhaakin vielä toistaiseksi luetaan, mutta toivon uutta käytettävän jatkossa niin tilausten tekemiseen kuin muihinkin yhteydenottoihin.